Ilmainen www-laskuri

Suku 

 

 

nygard
Nygårdin perhe

Kuva ylhäällä: 

Istumassa edessä isänisänisäni Simon Petrus, isänisänäitini Maj Lisa, heidän edessä Albert, takana vasemmalla Hanna, Frans, Arvid, Anders Herman ja Anna Maria.

Olen aloittanut sukutukimuksen 1970-luvulla. Tietysti vasta sitten kun kaikki ne jotka olisivat voineet antaa tietoa jo olivat kuolleet. Niinhän se aina on. Onneksi meillä Suomessa on hyvin hoidetut kirkonkirjat.

Isäni suku on sekä isän että äidin puolelta kotoisin Purmosta. Isoisäni isä (istumassa) muutti perheineen Helsinkiin vuonna 1883. Isoisäni isä työskenteli kirvesmiehenä mm. Johanneksen kirkon rakennusmaalla. Kirkko rakennettin vuosina 1888-1891.

Isoisäni (seisomassa toinen oikealta) syntyi Helsingissä ja haki hän morsiamensa Purmosta joka oli myös hänen serkunsa. Lapsia syntyi 7 josta isäni oli toiseksi vanhin, tosin vanhin kuoli jo 6-vuotiaana. Lisää kuvia kuva-albumissa/suku

Isoäitini kolme sisarta lähtivät siirtolaiseksi USA:han 1900-luvun alkupuolella. 

Jos haluat kysyä jotain, lähettää minulle sähköpostia.